Idea Nature Oy tarina

CEO, tuotekehityspäällikkö Heli Pirinen

tytto-marjassa

Innovatiivisuus ja kehittäminen ovat kulkeneet koko työuran läpi ensin työntekijänä, sitten sivutoimisena yrittäjänä ja vuoden 2019 alusta päätoimisena yrittäjänä. Luonto sinänsä astui mukaan jo äidinmaidossa; isovanhemmat ja vanhemmat olivat intohimoisia marjastajia, sienestäjiä, kalastajia ja luonnossa liikkujia. Jo lapsena istuimme joka kesä marjamättäillä, kun vanhempani keräsivät raaka-aineita myyntiin. Silloin se ei tuntunut aina hauskalta, mutta jätti kipinän alitajuntaan.

Puutarhurin, ja sitten puutarha-agronomin koulutus vei mennessään – toki luonto vilahti kurssien lopputöissä ja gradussakin lakan ja mesimarjan alkutuotannossa. Kesätöissä tuli tutuksi tutkimus nykyisessä Luonnonvarakeskuksessa.  Maisterin tutkinnolla tein kymmenen vuotta töitä luonnontuoteneuvojana, nykyisessä ProAgria Itä-Suomessa. Keruutuotetarkastajan opinnot avasivat oven luonnon ihmeelliseen maailmaan. Silloin ei vielä uskallus yrittäjyyteen ollut riittävä, vaan tarvittiin vielä kymmenen vuotta opettajan työsarkaa Kainuun ammattiopistossa vastuualueena luonnontuotealan ammattitutkinto.

Sittemmin on alkutuotannon osaamisen lisäksi urasuunta muuttunut kohti tuotekehitystä; tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto ja biotalouden erikoistumisopinnot, lopputyönä farmasian alaan liittyvä lakan lehden fermentointiprosessi.

Sitten havahduttiin ilmastonmuutokseen. Globaali tilanne voisi olla katastrofi luonnolle, veden ja ruuan saannille. Suomalainen luonto ja luonnontuotteet alkoivat nostaa arvoa. Raaka-aineiden jalostaminen alkoi laajeta sekä elintarvikkeissa että kosmetiikassa. Tutkimus toi esille havaintoja terveellisyydestä – metsä on aarreaitta täynnä hyödyntämättömiä aktiiviaineita ja raaka-aineita jalostukseen. Samaan aikaan globaalisti lähti leviämään terveystrendi ja kuluttajien kysyntä alkoi nousta. Nyt oli tehtävä jotain! Idea Nature Oy perustettiin v. 2018 syksyllä.

metsa
green-finland

”Green Globe, Green Finland”

Tehtävämme on tukea pientä ja keskisuurta yrittäjyyttä, nostaa luonnon ja luonnontuotteiden jalostusarvoa. Näillä askelilla pyrimme kestävään biotalouteen. Toteutamme tätä tehtävää tuotekehityksen,  monipuolisen valmennuksen ja koulutuksen  avulla.

Pyrimme kaikessa toiminnassamme toteuttamaan innovatiivisuutta, rehellisyyttä ja avoimuutta.

Strategiset tavoitteemme ovat osaamisen kehittäminen, luonnontuotteiden tunnettavuuden lisääminen, turvallinen, hyvinvoiva ja monimuotoinen luonto ja elin- sekä työympäristö.

Saavutamme nämä tavoitteet tekemällä laadukasta ja asiantuntevaa työtä yritysten arjessa.