Tuotekehityksestä tuotantoon

Hyvät ideat tulevat usein muun arjen keskellä. Kun on juuri laittamassa ruokaa, lenkittämässä koiraa, marjassa tai sienessä, salilla tai kahvitauolla töissä. Jotkut näistä jäävät alitajuntaan ja ilmestyvät sieltä säännöllisin väliajoin takaisin mietityttämään. Voisiko tästä oikeasti tulla jotain? Mistä lähden liikkeelle? Saisinko tähän jonkun mukaan? Mistä tilat? Mistä aikaa?


Bioalan asiantuntijana tunnetun Idea Nature Oy palvelut monipuolistuvat

Idea Nature Oy on vuonna 2018 perustettu tuotekehitykseen erikoistunut yritys, joka tarjoaa vihreään kemiaan perustuvia ratkaisuja tuotekehitykseen. “Tuotekehitystä tieteellä” pohjautuu vahvaan yhteistyöhön yliopistojen kanssa.

 

“Haluamme antaa asiakkaillemme reseptiikkaa, joka pohjautuu valmisteiden perusteltuun vaikuttavuuteen.”

Yrityksen omistaja Heli Pirinen

 

Suomalaiset raaka-aineet; luonnontuotteet ja viljellyt maatalous- sekä puutarhakasvit ovat ydinosaamista, joka heijastuu vahvasti myös tuotteisiin elintarvikkeissa, luonnonkosmetiikassa ja eläinvalmisteissa.

 

Idea Nature Oy on tullut tunnetuksi kouluttajana, kosmetiikan turvallisuusselvitysten tekijänä sekä tuotekehityshankkeiden ja tuotannon kehityshankkeiden vetäjänä.

 

Nyt pystymme luontevasti tarjoamaan asiakkaillemme tuotteen reseptiikan kehittämisen lisäksi pilotoinnit sekä jatkuvan tuotantomittakaavan valmistuksen.

 

Sopimusvalmistuksemme onkin enemmän Green Label kuin Private label.” Yrityksen omistaja Heli Pirinen


Tuotekehitys voi lähteä liikkeelle monista eri näkökulmista 

  • Aktiivinen idea: asiakas haluaa välipalan arjen kiireeseen
  • Passiivisesti kehittynyt idea: asiakas ei tiedosta vielä tarvetta
  • Raaka-aine – on käytettävissä hunajaa
  • Menetelmä – on osaamista elintarvikkeen tekemiseen
  • Kehittämistarve – kysyntä
  • Raha – puute rahasta, mistä lisää?
  • Resurssit – aikaa ja/tai rahaa, raaka-aineita on – mitä niillä tekisi?
  • Motivaatio/mielenkiinto – maatalous, puutarhatuotanto tai luonto ja sieltä saatavat raaka-aineet

Meille voi tulla myös ilman ideaa. Jos sinulla on raaka-aine, jonka jalostusastetta haluat nostaa, innovoidaan siitä yhdessä asiakkaasi tarpeita huomioiva jatkojaloste“; Idea Nature Oy toimitusjohtaja ja tuotekehityspäällikkö Heli Pirinen

 

Idean markkinakelpoisuus testataan asiakaspohjaa arvioimalla. Idea muotoutuu näin valmisteeksi, jota asiakkaat olisivat valmiita ostamaan. Valmisteen kilpailevat tuotteet voivat olla samanlaisia tai samaan tarkoitukseen tarjottavat tuotteet. Valmiste pitää siis erilaistaa, jotta ostava asiakas näkee sillä lisäarvoa ja valmiste saa kilpailuetua. Nämä kaikki asiat huomioidaan tuotteen kehitysprosessissa.

 

Kun idea on hyväksytty, aloitetaan luomaan siihen sisältöä. Valitaan pakkaus ja raaka-aineet. Mietitään tuotantotapa, joka voi olla myös innovaatio, jolla erilaistat valmisteen kilpailijoista. Reseptiikkaa testataan ja arvioitutetaan asiakkaalla.

Lähes valmis jatkojaloste viedään ns. 0-ajoon, jossa sen valmistusta testataan tuotannollisilla laitteilla. Usein tässä vaiheessa joudutaan vielä hienosäätämään valmistetta.

 

Valmisteen 0-ajoon soveltuu hyvin tarjonnastamme pilottipäivä, jolla päästään tekemään myös pieniä eriä markkinoille vielä testausta varten. ” Idea Nature Oy tuotantovastaava Milla Nelo

 

0-ajon jälkeen päästään varsinaiseen tuotantoon.

 

Meiltä on vuosien varrella kyselty, voisimmeko tarjota tuotekehityksen lisäksi myös sopimusvalmistusta. Nyt tämä on toteutumassa, kun löysimme sopivat tilat Kontiomäestä, Paltamosta. Idea Nature Oy aloittaa tänä keväänä private label tuotannon eli sopimusvalmistuksen elintarvikkeiden, kosmetiikan ja eläimille tarkoitettujen tuotteiden valmistamiseksi. Tarjoamme osaamista ja sopimusvalmistusta asiakkaillemme heidän omalla etiketillä. Voit siis teetättää meillä valmisteita, joissa on oman yrityksesi ulkoasu.

 

Sopimusvalmistuksella kustannustehokkuutta

Sopimusvalmistus vähentää kustannuksiasi tuotantoprosessissa. Ulkoistaminen voi usein olla taloudellisesti kannattavampaa kuin oman tuotantolaitoksen ylläpitäminen. Lisäksi asiantunteva sopimusvalmistaja on tärkeä kumppani, joka löytää ratkaisuja haastaviinkiin kysymyksiin. Se helpottaa usein kiireisen yrittäjän arkea. Ketteränä toimijana pystymme valmistamaan pienistä eristä suuriin. Myös joustavuus tuotantomäärien, aikataulujen ja tuotevalikoiman suhteen on tärkeää, jos kysyntä vaihtelee. Laadunhallinta eri valmisteiden osalta vaihtelee, mutta kaikissa se on lakien ja asetusten mukaan toteuduttava. Sopimusvalmistuksessa noudatamme HACCP järjestelmää ja olemme tekemässä ISO22000 laatujärjestelmää.

 

Vastuullisuus arvojen pohjalla

Idea Nature Oy haluaa mennä kohti kestävää huomista – lähde sinäkin kanssamme matkalle ekologiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen vastuullisuuteen.

Onko sinulla tuoteidea, jonka haluaisit toteuttaa?

Onko sinulla mielessä uusi tuoteidea tai kysymyksiä liittyen elintarvikkeiden, luonnonkosmetiikan tai eläinvalmisteiden tuotekehitykseen? Me Idea Naturella autamme sinua saamaan tuotteesi markkinoille.  Voit varata maksuttoman ideapalaverin asiantuntijamme kanssa alla olevasta linkistä.